En minä antanut lupaa
mutta otan kyllä kiinni jos tahdot niin
Joka iskulla murtuu pala
siru
fragmentti
sirpale
ote
Miten suojautua 
kun sanoilla saa kilpeni kappaleiksi
ja jos kuolenkin kasaan 
jää virtaan vaalimani,
ei seuraa
on vain vana johdattamaan
luoksesi satamaan
josta lähdin, johon en palaa.
Joka iskulla murtuu
mutta tahdon edelleen samaa.


Luulin unohtaneeni miten itketään, mutta karvas, katkoileva hengitys ja kasaan painuva rinta ovat ensioireita, jotka päättyvät suolaan silmäkulmissa ja märkään tyynyyn.
En itkisi iltaisin itseäni uneen, jos näin ei olisi käynyt. En tästä syystä ainakaan. Vaikka en suoranaisesti kadu, haikailen helpompaa elämää. Yksinkertaisempia murheita kuin se, että kaikki on hyvin paitsi minä. En ole kiittämätön (tai jos olenkin niin kovin pahoillani olen siitä ainakin) sillä tiedän, että tämä tekee hyvää. Vaikka sattuu ja aamulla herää pääkipuun, tiedostan sen olevan parempi kuin kalpea, turruttava horros.
En silti voi estää itseäni pelkäämästä pahinta. Vaikka: "Hölmö, ei tässä ole mitään hätää". Loppumaton kärsivällisyys ja hellyys kun jälleen kerran kyynelehdin näppäimistölle aiheettomia stressinaiheita. Vaikka olen jatuvasti epävarma.
Silti on ikävä tunne vatsanpohjassa. Vaikka toisaalta kun mieleen tulee muistikuvia, hellän rauhoittava, purskahtava huvittuneisuus kun reagoin hassusti tai tapa jolla hänen silmänsä menevät kieroon kun hän asettelee hiuksiaan, tulee ikävästäkin tunteesta lämpöä ja kihelmöintiä. Hymy huulille.

Kärpänen surraa ikkunalasia vasten. Se on tavattoman ärsyttävää. Kohta on pitsaa ja jääkaapissakin on lihapasteija. Tunnen itseni jälleen varsin kyvyttömäksi sosiaalisesti, vaikka eilen yritinkin ansioitua. En vaan tunne oloani mukavaksi ihmisten seurassa.
On ikävä tunne niistäkin.